sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Beggining Of The End

Se alkaisi olemaan lopun alku nyt!
Kotiinlähdön aamukampa hupenee hupenemistaan ja niin paljon olisi vielä tehtävää!
10 päivän päästä saapuu kotiväki hakemaan ja kahden viikon päästä olen jo kotimaan kamaralla.
Ei siis sillä että laskisin.. ;)
. Aikaisemmin olin innoissaan lähestyvästä kotiinlähdöstä, mutta nyt kun päivät vähenee olen koko ajan epävarmempi siitä haluaisinko sittenkään palata Suomeen. 



Tällä viikolla on pitänyt jo aloittaa kotiinlähtö valmistelut. Ensimmäinen askel oli matkalaukun hankinta. Koska kotiväki toisiaan tulee hakemaan saan kaksi matkalaukkua. Thank god, koska 5 kuukauden aikana kertyneet tavarat olisi mahdotonta saada mahtumaan yhteen matkalaukkuun. Kävin siis ostamassa uuden laukun ja aloitin jo pakkaamisen tavaroista joita en enää parin viikon aikana tarvitse. 

Ostin laukun huoneen värityksen mukaan. ;)

Vaikka matkalaukkuja on nyt kaksin kappalein, on silti tavaraa kertynyt ihan liikaa. Siispä olen yrittänyt myydä omaisuuttani. Tiistaina olin myymässä tavaroitani kirpputorilla, joka oli kuitenkin täysi floppi. Päivän saldo taisi olla 2,20e.. Kirpputorin lisäksi olen myynyt tavaroita facebookissa ja se onkin tuottanut vähän paremmin tulosta. Myin esimerkiksi tablettini pois. Kolmen vuoden takuu olisi ollut tänne Hollantiin, joten oli parempi myydä se jollekkin paikalliselle.  


kirpputoripöytä

Päivän ainoat asiakkaat- ja nekin oli vaihtarikavereita

Näistä vielä pitäisi päästä eroon!

Jos jotain positiivista kotiinlähdön lähestymisestä pitää hakea, niin se on bileet! Nyt on joka näköisiä läksiäisiä tiedossa. Torstaina oli kuitenkin läksiäisistä suurimmat, suuret ulkoilmabileet. Vaikka muuten sää on ollut lämmin ja aurinkoinen, sattui tietenkin torstaille vesisade. Se ei meitä kuitenkaan pelottanut ja tanssittiin koko ilta sadetakit päällä vesisateessa! Kotimatkalla eksyin naapurin kotibileisiin, josta päädyin shottibaariin, joka taas johti clubille päätymiseen. Kotimatka venyikin siis monta tuntia pidemmäksi, mutta olipa ikimuistoinen ilta!










Lähtövalmistelujen lisäksi tällä viikolla on vietetty saksalaista iltaa ja viikonloppuna pidetty piknikkiä joen rannassa. Saksalaiset tytöt valmisti meille perinteisiä ruokiaan ja maistatti viinejään. 
Tarjolla oli mm. "röstiperunoita" joita syötiin omenahillon kanssa? Ranskalaiselle Alicelle ilta oli ikimuistoinen, sillä hän maistoi ensimmäistä kertaa IKINÄ tummaa leipää. Näin suomalaisena se tuntuu niin uskomattomalta ajatukselta.




Ensi viikko tulee olemaan ihan super kiireinen koulun puolesta, mutta pian ne on kaikki hoidettu  pois alta!

-Sohvi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti