Paikkana oli pizzeria Pompei |
Annoskoot oli ainakin tässä ravintolassa kohdallaan |
Tämä viikko on kulunut huomattavasti rauhallisemmissa merkeissä kuin edellinen. Tuntuu että viikon aikana olen tehnyt enemmän kouluhommia kuin koko viime syksynä samkissa.. Moduulini "cruising management" on todella kiinnostava, sillä tulevaisuudessa voisin nähdä itseni töissä jollakin caribianristeilyllä. Työtä on kuitenkin hullun paljon ja joka perjantai pidetään koe.
Tällä viikolla ei siis hypätty opiskelijabileissä, vaan näpyteltiin tietokonetta kotona, zumbattiin ja kokeiltiin futsalia.
Perjantaina selvisin ensimmäisestä kokeestani kunnialla, ja se antoi syyn juhlia. Ahtauduimme kaikki vaihtarit Alicen luokse viettämään iltaa ja sieltä päädyimme paikalliseen baariin Hemingwayihin. Baarissa oli opiskelijaystävällinen perjantai, ja kaikki juomat maksoi euron. Onnen päivät!
hehkuttamani rose beer ei ollutkaan niin hyvää, siispä ensimmäinen ja viimeinen kerta kaljapullo kädessä |
Lauantai ei kuitenkaan ollut onnen päivä. Olimme aikaisemmin päättäneet tehdä yhdessä retken naapurikaupunkiin Groningeniin ja aamulla rautatieasemalle kömpi toinen toistaan väsyneempiä matkalle lähtijöitä. Koko edellisyön kestäneestä juhlinnasta huolimatta vain yhtä lukuunottamatta kaikki saapui paikalle. Matka Groningeniin kestää junasta riippuen 35-50 minuuttia ja kustantaa edestakaisin 19,70.
Sää oli aivan kamala. Vettä satoi jokaisesta ilmansuunnasta ja tuuli oli niin kova, että pyöräilymatkaan juna-asemalle kului 10 minuuttia enemmän aikaa kun yleensä. Tuntui että liikuin enemmän taaksepäin kuin eteenpäin. Tälläisinä päivinä olen enemmän kuin onnellinen ostamastani sateen- ja tuulenkestävästä takista. Edes hyvä takki ei kuitenkaan suojannut niin karmealta säältä. Saavuttuamme Groningeniin olimme jo valmiiksi läpimärkiä ja tilannetta ei parantanut lainkaan se, että kukaan meistä ei ollut tutustunut ennalta kaupungin karttaan tai palveluihin. Puolet ajastamme Groningenissa kului siihen että yritimme sateessa ja tuulessa löytää kahvilaa, nähtävyyksiä tai ruokapaikkaa. Toinen puolisko kuluikin sitte shoppailuun. :))
Groningenin juna-asema |
Bershkan löytäminen naapurikaupungista sai hetkeksi kaikki murheet unohtumaan |
märkä, viluinen, takkutukkainen, mutta onnellinen bagelin omistaja |
kotiinlähdön aikaan sade ja tuulikin vihdoin helpotti |
Huonon sään takia näimme vain pintaraapaisuun kaupungista. Groningenissa on n. 100 000 asukasta enemmän kuin Leeuwardenissa ja myös palveluita ja nähtävää oli rutkasti enemmän. Siksi päätettiin tehdä keväällä uusi retki ja oikeasti myös katsella ympärillemme! Ja silloin myös valmistaudumme retkeen ennakkoon jollakin tavalla, mm tarkastamalla säätiedot..
Kotimatka oli hiljainen. Myrskyssä kävelyn uuvuttamana kaikki viettivät junamatkan unen rajamailla ja Leeuwardeniin saavuttaessa kenellekkään ei tullut mieleen ehdottaa lauantai-illan juhlintaa..
Niin vain hurahti tämäkin viikko! Ensi viikolla on taas tiedossa rutkasti opiskelua, ystävänpäivä illallinen ja kai hieman juhlintaakin.
- Sohvi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti