Vaikka en vieläkään sitä ihan täysin tiedosta, niin kylmä fakta on kuitenkin se että ensi viikolla tulee meikäläisestä viiden kuukauden ajaksi hollantilainen. Viime vuonna tähän samaan aikaan aloin pohtia vaihtoon lähtemistä, osallistuin vaihtoinfoihin ja aloin selailla kotona Erasmus-vaihtokouluja. Matkailun opiskelijoille tarjonta oli hyvin suppea, ja useissa koulussa opetusta oli paikallisella kielellä. Jäljelle jääneistä vaihtoehdoista Britit houkuttivat eniten, ja toiseksi vaihtoehdoksi päätyi Hollanti. No, kun tieto vaihtokoulusta tuli ei todistukseni ollut riittänyt Britteihin. Vihreää valoa näytettiin Hollannille. Ja tässä sitä nyt ollaan!
Aluksi luulin kohteeni olevan pikkuruinen Emmen, mutta pian tiedusteltiinkin haluaisinko vaihtaa Leeuwardeniin. Jälkimmäinen kaupunki oli suurempi ja muutamien tiedustelujen jälkeen päädyin vaihtamaan kaupunkia. Tässä vaiheessa sain myös s-postin että Britteihin on tullut peruutuspaikka jonka halutessani voin lunastaa. Päätin pysyä kuitenkin Hollannissa, sillä pienessä maassa on helppo reissata edestakaisin ja myös Saksaan, Belgiaan ja Ranskaan pääsee vaivattomasti junalla vaikka viikonloppuisin. Olen maailman huonoin tekemään päätöksiä ja jo tässä vaiheessa olin joutunut aivan liian monen kiperän päätöksen eteen. :D
Leeuwarden kesällä 2013 |
Leeuwarden kesällä 2013 |
Kaksi tyttöä meidän ammattikorkeasta on ollut vaihdossa Leeuwardenissa ja olen pystynyt kyselemään heiltä kaikesta mikä vaan on mietityttänyt. Se on helpottanut ihan kamalasti, sillä tietää vähän mitä odottaa tulevalta.Lisäksi teimme kesällä roadtripin perheemme kanssa ja vietimme yhden illan Leeuwardenissa joten kaupunkikin on jo hiukan tuttu. Silti en todellakaan voi sanoa etteikö jännittäisi. Välillä tekisi mieli hyppiä tasajalkaa innostuksesta ja odotuksesta ja välillä taas toivon että edessä olisi ihan vain tavallinen kevät samkissa.
Nyt ainakin luulen kaiken tarvittavan olevan hoidossa. On vakuutuksia, on rokotuksia, on kumisaapasta ja uutta passia. Pakattavat tavaratkin on suunnilleen päätetty. Lisäksi se odottava ja innostunut asenne saa päivä päivältä enemmän valtaa siltä nyhverömmältä asenteelta.
Kirjoitan vaihdosta itseäni, kavereita ja sukulaisiani varten. Lisäksi toivon että voisin ehkä olla avuksi jollekkin muulle ketä on lähdössä vaihtoon Hollantiin tai jopa Leeuwardeniin.
-Sohvi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti